
Olen nelikymppinen helmihulluuden riivaama nainen. Asun pienessä omakotitalossa poikani ja kissani kanssa. Tykkään kaikesta kauniista ja näpertelen mielelläni käsilläni sekä sisustan. Koruja olen tehnyt kesästä 2007 saakka ja rautalankatöihin hurahdin alkuvuodesta 2009. Hiljalleen kypsyi ajatus blogista, jotta saisin/tulisi tallennettua tekosiani. Siis blogiahan minun ei koskaan pitänyt alkaa pitää ja tässä sitä ollaan..![]()
Olisi kiva, jos jättäisit kommenttia käydessäsi.
Postia voit lähettää osoitteeseen helmimaja(at)gmail.com

Ostin tällaisen laatikon Hämeenlinnan armeijakaupasta vuosia sitten. Se palveli hyvin ulkona katoksen alla pihalelulaatikkona, mutta nyt mopoikäinen poikani ei sitä enää tarvitse. Laatikko ennen..

Ja laatikko nyt :o)


Olohuoneeseen olen jo kauan kaivannut isompaa pöytää, edellinen kun oli postimerkin kokoinen..
Maalia löytyi autotallista, hyytelömäinen puolikiiltävä kalustemaali. Ensin hioin kevyesti laatikon ja maalasin ensimmäisen kerroksen. Sitten alkoikin tuntua siltä, että maalia ei tarvitakaan yhtään enempää. Pinta on rosoinen ja paikoittain kuultaa tummempi alta, mutta laatikko on mielestäni hyvä juuri tällaisena puolihuolimattomasti käsiteltynä. Parasta tässä tietysti on hinta.. Laatikko maksoi aikoinaan 12 eur :o) Vai onko parempi se, että nyt minulla on paljon lisätilaa säilyttää kankaita, lankoja ja matonkuteita?!
Tällaisia teimme koulun vanhempainyhdistyksen kanssa joulumyyjäisiin. Itselleni ostin tämän "poroharjan". On sillä paljon mukavampi harjata lumia pois kuin "tavisharjalla" ;o)

Lisäys 29.5.2010
Heippa Keppiheppa & muut kiinnostuneet, tässä summittainen ohje "designkatuharjalle":
1. Leikkaa servetistä sopivankokoinen pala ja poista toinen kerros, jos servetti on kaksikerroksinen.
Huom! harja kuultaa läpi valmiissa työssä, joten ihan vaaleiden servettien kuviot eivät näy kunnolla.
2. Laimenna yleisliimaa (Eri-Keeper) vedellä, saa olla tosi litkua, en valitettavasti muista suhdetta.
3. Sivele liimalitkua katuharjan päälle ja sen päälle varovasti servettikuvio, Koita saada rypyttömäksi :o) Näitä voi harjoitella moneen kertaan. Jos menee ruttuun, niin eikun uusi servetti peliin. Piloille mennyt on helppo kaapia harjan päältä pois, nimimerkillä kokemusta on ;o) Voit painella servetin rei¨än kohdalta varovasti reikään.
4. Anna kuivua esim 1 vrk.
5. Lakkaa harja ja anna kuivua.
6. Kiinnitä varsi.
ONNISTUMISEN ILOA!
Halutessasi voit maalata koko harjan ensin ja laittaa siihen serveteistä leikattuja pienempiä kuvia.
Tässä työvälineeni:
Kiillon liima edullisempaa kuin Eri-Keeper, Helon himmeä yleislakka (venelakka olisi varmaan kaikkein parasta) sekä servettejä.

Tässä vielä kuva puolen vuoden käytön jälkeen, vähän on kellastunut ja tässä kuvassa valmistusrypytkin näkyvät..
Harja on ollut koko ajan ulkona, tosin enimmäkseen sateensuojassa katoksen alla. Mutta ihan hyvin näyttää kestävän vaihtelevia säitä.

Ulko-oven vieressä oleva ruskea kranssi oli haalistunut kesällä ja otin siitä koristenauhan pois. Spreijasin valkoisella sitä hiukan ja tein pihlajanmarjoista ja rautalangasta sydänkoristeen. Saapa nähdä kuinka kauan marjat saavat olla rauhassa pikkulinnuilta, ne yleensä tulevat maistelemaan kranssikoristeitani..
Aurinkoista syysviikonloppua!

Spreijaaminen alkaa karata käsistä.. Tämän kynttiläalustan ostin myös viime maanantain kirppareissulla. Maalaus ei kaikin osin ihan onnistunut ja olin muutenkin vähän pettynyt lopputulokseen, kun ei näyttänytkään niin kivalta kuin etukäteen kuvittelin.. ennen:

.. tältä näytti jälkeen:

ja sitten vielä Saarioisten hillopurkin telineenä.. Lisäsin myös hääkortista jääneen nauhapätkän sekä kynttilän, jonka sain jo vuosia sitten taiwanintuliaisena, mutta jota en raaski polttaa..

Ullakolta aikoinaan löytämäni hedelmälaatikko seisoi omenalastissa autokatoksessa viime talven (omenat mätänivät ja sotkivat laatikon, joka sitten tummui ja homehtui pohjasta..) Nyt spreijasin siihen harmaan maalin päälle ja näyttää ihan kivalta rappusella. Syyskukkia oli saatava keskiviikkona, vaikka lämpötila olikin kesäinen +22! Hiki hatussa kävelin ylämäkeä K-Rautaan callunoita hakemaan T-paidassa ja sortseissa :o) Vielä on kesää jäljellä..


Kirppikseltä Hämeenlinnasta tarttui mukaan tämäkin, kiitos vinkistä K :o)
Ennen

Jälkeen
(hioin mustaa maalia metallista hiekkapaperilla ja vähän koripunoksen pintaakin, koska oli rasvaisen tuntuinen) Jostain syystä en löytänyt yhtään täyttä viinipulloa huushollistani kuvausrekvisiitaksi..

Nämä löysin kesäreissulla Hämeenlinnasta kirpparilta. Korit olivat tummia pajunvärisiä ja halusin maalata ne valkoisiksi. Spraypurkki kului kokonaan näihin kolmeen. Nyt ruukut odottelevat valkoisia kukkia, jospa löytäisin tulilatvoja..

Ja löytyivät ne valkoiset tulilatvat eilen 11.9. Tältä näyttävät makuuhuoneen ikkunalaudalla
